Juha Vainio
Текст песни Mies Itäsaariston

(Sav. Markku Johansson, san. Juha Vainio)

Mua Haapasaareen taksivene kyyditsee,
syysmyohaan turisteja muita kun ei kay.
Eika asukkaitakaan
ole monta sijoillaan.
Ma yhta sinne lahdin tapamaan.
Han rantapolun paassa minut kattelee.
Tuo aija, josta eivat ikavuodet nay.
Polku kiertyy ylospain
siina mennaan perakkain
ja ukko tarpoo lujaa edellain.

Han katsoo kauas kadonneisiin saariin.
On tutun tuima ilme kasvoillaan.
Muodoltansa muistuttaa
ulkoluodon katajaa,
kuin taittua ei voisi milloinkaan.
”Kas, kun et jaanyt Seurahuoneen baaariin”,
han pysahtyen tekee havainnon.
Kassin pohjaa kopeloin,
naytan pullon jonka toin.
Jo naurahtaa mies itasariston.

Kun mokissaan mies makuun paasee konjakin,
jo lahes sayseasti mulle tarinoi:

Miten oikeasti niin,
sita ennen elettiin.
Ei asioita tehty kaupunkiin.
Han eloisasti kuvaa kylat Seiskarin
ja Tytarsaaret, sielta morsiamen toi.
Sitten lasin pohjaan juo.
Katseen ulapalle luo
ja lausuu, etta riittapahan tuo.

Han katsoo kauas kadonneisiin saariin.
Ne verhoutuvat sumuun kyynelten.
Sitten innostuu taas han
entistakin enemman:
”Me omistimme luodon jokaisen.”
Ma tuijotan mun tyttareni vaariin.
Suursaaressa sen synnyinseutu on.
Vaikka on jo hamaraa
silmiin hyvin haamottaa
tuo kaukoranta itasaariston.

Han katsoo kauas kadonneisiin saariin
kuin kurkoittaen yli aallokon.
Ja han elaa siksi vaan,
etta viela uudestaan
sais' kerran kiertaa itasaariston.




Thanks to MATikka